Minttis teki sen minkä lupasi. Aloitti Elisan päiväkirjan. Se on vain yksi mahdollisuus siitä mitä saattoi olla, mutta silti se kirpaisee. Se on koottu paloista, joita olen viimeisen puolen vuoden aikana saanut koottua. Miksi? Miksi? Ja ennen kaikkea Miksi ihmismieli huutaa sitä miksi-kysymystä niin kovin? Miksi pitää tietää?

Yritän sanoa, että nyt mulla on syy. Olen ottanut selvää Minttistä ja Minttiksen kirjaa varten. Mut eihän se niin ole. Mä otin selvää ja kysyin jo paljon ennen. Kysyin jo kun näin Elisan. Onneksi sit tuli K, joka löi nää asiat yhteen. Voin yrittää ajattella, että tässä voisi olla edes jotain hyvää.

Minttiksen sanat on vaan kuvittelu, mutta silti niissä herää ikävä, joka saa miettimään, että mitä tästä tulee. Iso ikävä. Vaikka eihän se oikeasti nukukaan. Elisa on kaikkialla.

Ihmiset on kummallisia. Minttiksen kirjoitustakin oli jo ehtinyt joku kommentoida toteamalla, että oma vika, kun kiusataan. Hiton vaikea keksiä mitä sellaista vikaa Elisassa oli, että se ansaitsi mitä sai. Valitettavasti tollaisissa vaan näkee sen, että kiusaajista tulee helposti aikuisia kiusaajia. Kukaan ei opeta mikä on oikein. Mikähän mulle opetti? 

Tämä uutinen pysäytti. Ja taas taputetaan päähän. Ihan normaaliahan se on, että lapset tappelee...

 

-- Miksu 

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)