Käytiin eilen Riikan kans Elisan haudalla. Se on jotenki aina se hetki, ku tekis mieli huutaa, et mikä järki, missä kohtuus, miks näin? Ei sen kuulu mennä näin. Ei vanhempien kuulu haudata lapsiaan. Ei pieniä tyttöjä, joide elämä oli vast ihan alussa. Kaikki jäi kesken, nii paljon kokematta.

Tänään on satanu ja satanu. Olo oli huono aamust alkaen ja sain jotenkuten työpäivän pulkkaan. Sti olen vaan istunu ja tuijottanut ikkunasta ulos. Kiitos kaikille, jotka on kommentoineen blogiin. Olen lukenu ne kaikki ja ollut iloinen siitä, et olette jättäneet kommentteja, mut en nyt just ole jaksanut kommentoida niihin takas. Käyn ne kyl läpi, yritän jo huomenna.

Pimeys masentaa ja ikävä saa entistä pahemmat mittasuhteet. niin kovin ikävä, et se puristaa rinnassa ja saa kaiken tuntumaan merkityksettömältä.

Elisa. Mun on ikävä sua.

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)