Kolhittu kommentoi Kiusaajat kiusaavat aina tekstiin.

Mä olen miettinyt hänen sanojaan siitä lähtien. Voit lukea koko kommentin tuolta tekstistä, mut tässä pari lainausta.

Olen useasti ajatellut, että se on jotain karman lakia, koska näyttää usein siltä että juuri entisten kiusaajien lapset joutuvat kiusatuiksi.

Anteeksipyytävä kiusaaja tuntui vain melkoisen kiusalliselta ja kuin jotenkin kömpelön säälittävältä, enkä ollut varma tuliko se aidosti sydämestä vai oliko sekin jotain peliä tai pintaa, että hänen "kunnon ihmisen" oli se tehtävä, että sai pestyä omatuntonsa.

Osanottoni. Kova sanoa, mutta en oikeastaan osaa surra tuolla tavoin kuollutta sillä hän pääsi pois kärsimästä (en tosin silti hyväksy itsemurhaa ratkaisuksi), itse olin pelkuri joka kituu täällä edelleen, yksinäisenä ja köyhänä, eli kannattiko jatkaa?

 

Hyviä pointteja, jotka kouraisee syvältä. Mä olen kiusannut. Mä olen pyytänyt anteeksi. Mietin Elisan kuoleman jälkeen, että tahtoisin pyytää anteeksi, mutta miksi? Halusinko osoittaa olevani ihmisenä parempi kuin ne, jotka piinasi Elisaa? Halusinko puhdistaa omatuntoni ? Halusinko sillä tavalla "käsitellä asian" loppuun ja muka unohtaa? Va halusinko oikeesti uskoa, että mun anteeksipyynnöllä olisi jotain merkitystä? 

Sanalla anteeksi ei pysty pyyhkimään jälkiä, joita jotkut on kantaneet mukanaan koko elämäsnä. Mulla ei ole äitien taikapuhallusta, joka parantais kaikki pipit ja hyvittäisi asiat. Silti ainoo asia, joka mulla on on mahdollisuus pyytää anteeksi. Ihan täydestä sydämestä.

Mun täytyy myöntää, et mua pelotti tavata Minttis. Mä muistin hyvin sen jutut ja mietin, et millainen ihminen mua olis vastassa. Mut Minttis näytti, et toiset vaan selvii. Vaan kun mä valitettavasti jouduin näkeen senkin, et kaikki ei selvii. Kuten sanottu, mun onneks kaikki mun kiusaamat ihmiset on elossa. Toiset on unohtaneet koko jutun, toiset jatkaneet muuten elämää, mut sit valitettavasti on Heini, jolta mä en koskaan voi tarpeeksi pyytää anteeksi. En mä varmasti yksin oo syyllinen siihen, et sen elämä meni miten meni, mut osansa on mullaki. Sen jälkeen, kun mä sain tietää, ei ole mennyt päivää et mä en miettis oisko asiat toisin jos mä en sitä ja tätä. Mä oon niin tolkuttoman pahoillani.

Joskus mä mietin, et oliks Elisa joku jumalan rangaistaus? Mä kiusasin ja mun lasta kiusattiin. Koihtuus? Mut sit mä tajuun, ettei Elisa ansainnu sitä, vaikka mä olisin tehnyt mitä. Ja eiks ne väitä, että jumala antaa anteeksi, jos katuu ja pyytää. Mä en voi muuta kuin pyytää koko maailmalta.

Mä toivoisin kovin, et jokainen ihmiselämä olis arvokas. Ettei kenenkään olis parempi olla kuollut. Mä toivon kovin, että sä Kolhittu löytäisit viel palan iloa sun elämään.

 

-- Miksu

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)