Jonakin päivinä usko loppuu. Sitä kuvittelee jo tietävänsä mite kauheaa voi olla. Ja sitte iskee uusi isku, joka tekee kaikesta viel pahempaa. En uskonu, et niin vois käydä, mut niin kävi.

Netin maailma on pelottava. Se on pelottava siitä mitä se antaa lasten tehdä toisillee, mut se on myös pelottava paikka siitä mitä aikuine voi etsiessään löytää tai oikeastaa löytämättäki. Mä en tajua, mä en ymmärrä. Kaikkein kamalinta on se, et asiat, jotka kerran on laitettu, eivät enää lähekään pois noin vaan. Ja musta tuntuu, et eteenkin lapset eivät sitä tajuu. Se, et kerran ladattu kuva voikin päätyä ties kuin moneen paikkaan lisäks. Se on olevinaan hauska vitsi, läppä, pieni kiusanteko tai jotai muuta yhtä tyhmää, mut todellisuudes ne jäljet voi seurata tosi pitkään.

Niihän ne sanoo, et nykyisin, ku kaikilla on kamerat jatkuvasti mukana ja monilla netit siinä sivus niin se helpottaa. Ihan liian helppo hetken mielenjohteessa ladata jotain sen kummemmin ajattelematta. Ja sen jälkeen onkni sit koko maailma auki. Kuvat ja videot voi päätyä iha mihin vaan.

Niin päätyi sit Elisakin.

MLL:n Koulurauhaa-ohjelma onkin nostanut keskustelua Nettikiusaamisesta.

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)