Jonakin päivinä on olemas vaan tyhjää. Mikään ei tunnu missään ja lopuklsi millään ei tunnu ees olevan väliä. Eka syksy ilman Elisaa, kuin loputon sade, synkkä ja kylmä ja se loputonm ikävä. Joskus sitä toivoo, et olis taikasakset, jolla vois leikata koko Elisan elämän pois olemasta ja mielestä ja muistoista. Et vois vaan unohtaa, ku kaikki muutki kuitenkin tekee niin. Puhuttiin eilen Minttiksen kans pitkä tovi tästä. Me voimme yrittää hetkisen puhua Elisan puolesta ja kaikkien muidenkin kiusattujen puolesta. Niiden koita kiusataan ja joita tullaan kiusaamaa. Tän päivän sana on järkyttyminen. Ihmiset järkyttyy hetkeks. Siihe riittää ihan mikä vaan. Iltalehdet huutaa toinen toistaan järkyttävimpiä otsikoita päivsät toiseen. niiden tarkoitus on järkyttää, tänään, huomenna on sit taas jo ihan uudet otsikot. Kuka muistaa ens viikolla tämän viikon järkytyksiä?

Välillä otsikoihin nousee järkkyjä kiusausjuttuja ja välillä taas tuntuu, et yritetään tehä kiusausjuttua tyhjästä. Tekeem ieli kysyä, et oliko toi nyt oikeesti kaiken tän metelin arvoista. Vaan kaikki ne jutut unohtuu. Mä en muista lukeneeni yhtään Elisan kaltaista tarinaa, mut se ei tarkoita, et niitä ei suomes olis. Varmasti on voi jopa olla, et mäkin olen sellaisesta lukenut, mut olen unohtanut. Jos näin on nini anteeksi. Tiistaina blogissa oli melkei 1000 kävijää. Kuinka moni muistaa Elisan vielä ens kuussa? Joskus toivon niin kovin, et tää kaikki olsi vaan paha uni tai et mäkin voisin katsoo tätä kaikkea vaan sivusta. Unohtaa.

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)