11.12: Elisa linnanmäellä
Elisalla oli poikamainen puolensa, mutta mikään rämäpää Elisa ei koskaan ollut. Niinpä joka kesäisellä linnanmäenreissulla tapahtui aina sama kuvio. Elisa arasteli ensin. Pienempänä kaikkia laitteita, isompana sitten kaikkia vähänkään hurjempia. Vaan kun vauhtiin päästiin, ei rajoja ollut ollenkaan. Miksu onneksi kiersi tytön kanssa kaikki hurjimmat. Minua niihin ei olisi saanut millään.
Linnanmäkipäivät olivat kiireettömiä. Välillä pysähdyttiin katsomaan esityksiä, aina käytiin pelaamassa (voi miten Elisa rakasti hepparataa) ja tietysti hattaratauko piti pitää. Muistan pienen tytön, jonka naama oli leuasta otsaan vaaleanpunaisessa sokerimössössä. Ja hymy. Se oli täydellinen.
Kuumina kesäpäivinä Hurjakuru oli Elisan lemppari. Kastuminen ei haitannut, se oli tavoite. Laitteessa kierrettiin viisi tai kuusikin kierrosta ja sen jälkeen tyttö oli kuin uitettu koira. Muita lemppareita olivat Linnunrata ja Hepat. Linnunradalla Elisa saattoi kävellä pitkään edestakaisin vuoristorataa edeltävää käytävää. Silmät loistivat kuin tyttö olisi eksynyt toiseen maailmaan.
(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)
