3. joulukuuta: Kauppamatka

Elisa kävi aina meidän kanssa mielellään kaupassa. Ihan pikkutytöstä, ihan niihin hetkiin asti, kun hän kuoli. Isompana minusta joskus tuntui, että Elisa oli kuin hyvä ystävä. Kiersimme kauppoja, katselimme vaatteita, puhuimme lööppien asiat ja kävimme kukkakaupassa valitsemassa uusimmat huonekasvit ja keväällä pihakukat. Sitä minä kaipaan päivittäin.

Lisäksi kaipaan sitä pikkutyttöä, jonka kanssa kävin kaupassa kymmenen vuotta sitten. Elisa viiletti, hyppi, pomppi ja tanssahteli eteenpäin. Kävelyä lapsi ei näyttänyt osaavan. Sadekelillä kumisaappaat kahlasivat kaikki lätäköt. Syksyllä juostiin potkien pudonneita lehtiä maasta nousevina pilvinä. Sateen jälkeen tervehdittiin jokaista asfaltille eksynyttä kastematoa ja kun Elisa kerran näki pyörän alle jääneen madon, sen jälkeen ne kaikki piti pelastaa ja nostaa takaisin nurmikolle. Ne kauppamatkat kestivät kauan. Elisa hymyili kaikille ja jäi juttelemaan aina, kun joku suinkin vain vähän näytti kiinnostuneelta juttelemaan. Se taito säilyi Elisassa aina. Monesti kauppareissulta saa tulla itku kurkussa kotiin, kun moni vanhempi ihminen pysäyttää matkalla ihan vain kertoakseen: Minä niin kaipaan sitä teidän Elisaa.

Niin. Niin. Minä tiedän. Minäkin kaipaan.

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)