9. joulukuuta: Prinsessa-Elisa
Elisalla, kuten varmaan melkein kaikilla tytöillä, oli jossain vaiheessa prinsessaikä. Tätini ompeli Elisalle toinen toistaan ihanampia prinsessapukuja, joissa tyttö liihotti kaiken ajan, jonka oli kotona. Joskus minua harmittaa, että Elisan ollessa pieni, oli olevinaan niin kova kiire töihin. Nyt minulla on loppuelämä aikaa olla töissä, mutta Elisaa en enää koskaan saa takaisin.
Elisalla oli myös poikamainen puolensa, mutta kaikkeen sopivat prinsessamekot. Niissä juostiin kilpaa naapurin poikien kanssa. Niissä pelattiin jalkapalloa ja kierittiin nurmikolla. Niissä keinuttiin ja pelattiin kymmentä tikkua laudalla. Elisa oli koko naapuruston prinsessa. Muistan miten yritin varjella ensimmäistä tädin ompelemaa mekkoa. Kielsin Elisaa menemästä se päällä ulos tai leikkimästä ylipäätään rajusti sisällä. Kerran täti sattui paikalle ja kuuli sen. Hän totesi naurahtaen, että anna tytön mennä, hän ompelee niin monta mekkoa kuin ikinä tarvitsee.
Minä uskoin, että sama täti ompelisi myös Elisan rippimekon, vanhojen tanssimekon ja joskus vielä hääpuvunkin. Niin minä sen kuvittelin. Kuvittelin aikuisen Elisan prinsessana prinssinsä rinnalle. Sinä päivänä minä olisin itkenyt. Ja niin minä itken nytkin.
Niin monta hetkeä, joita me emme saaneet.
(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)
