maanantai, 28. huhtikuu 2014

Jonakin päivänä kaduttaa

Kuvittelin tälle kaikelle hivenen erilaisen päätöksen. Enkä nyt suinkaan tarkoita sitä mitä ajattelin syksyllä 2011 aloittaessani Enkeli-Elisa-blogia tai kirjoittaessani Jonakin päivänä kaduttaa -kirjaa. Tarkoitan enemmänkin sitä mitä olen ajatellut näiden kahden vuoden aikana, jotka ovat kohta kuluneet kirjan julkaisusta. Kuvittelin, että jonakin päivänä kirjoitan todellisen päätöksen tälle kaikelle, mutta... Sen aika ei ole nyt, eikä sen aika ole ehkä koskaan. Jos ei ole, tämä on päätepiste.

Pitkän harkinnan jälkeen päätin avata Elisa-sivut uudelleen. Lukuunottamatta facebook-sivua, jonka valvontaan ei millään ilveellä riitä aika eikä voimavarat. Facebook-sivu on yhä olemassa kyllä, koska eräs ystäväni sanoi eräänä päivänä, etten saisi poistaa sitä. Että se sisältää jotain hyvin ainutlaatuista tutkittavaksi jollekin, jota kiinnostaa sosiaalisen median ilmiöt.

Miksi avaan Elisa-sivut nyt? Miksi ylipäätään en hautaa niitä johonkin hyvin syvälle puutarhan nurkkaan ja yritä unohtaa? En voi. En voi unohtaa Elisaa, enkä kaikkea sitä mitä tapahtui. Projektin nimi oli kai enne. En tiedä kuinka pitkään riittää niitä päiviä, jolloin kaduttaa. Toisaalta Elisa ja Jonakin päivänä kaduttaa tulevat aina olemaan hyvin iso osa historiaani ja kirjoittamistani. En voi paeta sitä ja siksi toivoisinkin, että projektista olisi saatavilla jotain muutakin tietoa kuin vauva-lehden keskusteluja. Lisäksi vanhempien blogi on hyvin oleellinen lisä kirjaan. Siksi se on nyt tässä.

 

Ja lopuksi vielä se tärkein. Anteeksi, jos pahoitin mielesi.

lauantai, 24. maaliskuu 2012

Hiljaisuus

Mä en tiedä mitä sanoa. Mä sain torstaina luettavaks Minttiksen kässärin ja sen jälkeen mä en oo pystyny ajattelemaan muuta. Siinä se ny on. Meidän tarina, joka piti kertoa. Mun itku ei lopu. Oon mä nähny pätkiä tekstistä ennen. Ollaan puhuttu koko ajan. Minttis on kysyny uudelleen ties kuin monta kertaa mite asiat meni ja miten mä ja Riikka halutaan ne kertoo.

Elisa on täs kirjas vaan yksi osa tarinaa. Mut se on läsnä kaikes. On jotenki tosi kumma lukee nyt näit tekstei, joista osa on kirjoitettu paljon ennen ku tää uutisointi alko. Paljo ennen ku päästiin siihen mihin kirja nyt loppuu. Se on hyvä loppu. Iha loistava. Eikä se ollu meistä kenestäkään kiinni. Me tarvittiin siihen yks ihan muu ihminen.

Mä oon nyt vaan jotenki ihan hiljaa. Mä katson miten te ihan vieraat ihmiset ootte nyt tehneet meidän toivetta todeks. Me haluttiin puhuu. Me haluttiin herättää. Me haluttiin, et joku enkeli vois pelastuu. Ja nyt te ootte kaikki siinä ja te muistatte Elisaa.

Me yritetään nyt Riikan kans päästä takas kiinni elämään. Mä oon sen Riikalle velkaa, ku se on kestänyt tätä mun projektia, vaik tää on ollu ihan helvetillinen vuosi muutenki. Se ei oo helppoo. Kun hetken tuntuu, et nyt on hyvä olla, iskee huono omatunto Elisaa kohtaa. Tekee mieli pyytää anteeks, sanoo, et ei me olla unohdettu. Ja sit alkaa itkettää. Mut me ollaan Riikan kans molemmat alle 4-kymppisii viel. Elämää olis edessä toivottavasti paljon. Pitäs vaan oppii elämään se enkelilapsi miedän sydämillä.

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia) 

 

Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa

Jonakin päivänä kaduttaa Jonakin päivänä kaduttaa Jonakin päivänä kaduttaa Jonakin päivänä kaduttaa

torstai, 1. maaliskuu 2012

Pelasta maailma - ainakin yksi

Varmaa lähes jokainen on joskus haaveillu siitä, et vois joskus tehä jotai isoa. Et vois muuttaa palan maailmaa tai pelastaa jotain tärkeää. Me halutaan sankareiksi. Jäädä historiaan. Olla jotai.

Minttiksen blogiin oli joku kommentoinu. Osa kommentista meni näi: 

Olen pelastanut ainakin yhden ihmisen hengen olemalla rohkea, ja se riittää.

Nii puuttumalla kiusaamiseen me voimme pelastaa yhen ihmisen. Pelastaa koko tämän tyypin maailman. Ja jos katsoo mua ja Riikkaa, voi tajuta pelastavansa myös paljo enemmän.

Kiusatun voi pelastaa monel tapaa. Jos rohkeus riittää mennä väliin, se voi muuttaa paljo. Jos uskaltaa asettua sen kaikist yksinäisimmän kaveriks, löytää luultavimmin itelleen sen uskollisimman ystävän. Mut myös pelkkä hyvä sana, hymy, pieni hetki, voi olla sille, joka on yksin tän tuskan kasn, elämääkin tärkeempi. Siitä voi tulla juttu, jonka sä itse unohdat heti, mut jota joku muu kantaa sisällään loputtomiin. Ja joka suojaa sillon, ku ne siivet ei enää jaksa kantaa.

Te voitte ehkä uskoo mite suuri sankari mulle olis se joku, joka olis tehnyt sen Elisalle. Me ei voida pelastaa enää Elisaa, mutta yritetään pelastaa ne muut. Ajatuksel annetaan hyvän kiertää, vois luottaa siihe, et jos me oikei yritetään olla niitä ihmisii toisillemme, me osumme viel sen kohalle, joka oikeesti sitä tarttee.

 

Maikkari uutisoi Elisasta ensi viikon ke. Asiasta lisää Minttiksen blogis. On tosi hienoo, et tälläinen valtamediaki haluaa herättää keskusteluu Elisan tapauksest, vaan yks juttu mua täs jäi vaivaamaan. Se on se, että maikkari olis halunnut puhuu Elisasta 9-luokkalaisille, mutta koulut kiels. Kiusaamisest sai puhuu ja Elisan päiväkirjan sivui näyttää, mtu siit mihin kiusaaminen johti, ei saanu sanoo sanaakaa. Tää on must vähän pelottavaa. Se miten täst asiast ei sais puhuu. Ja must on myös pelottavaa se, et ne lapset ei saa siis puhuu täst koulus aikuisen kans vaan yksin surffaa kotona ja yksin siis myös miettii näit. Elisaki oli yksin. Vaik ei ois pitäny. Elisalla piti olla meidät, mut Elisa ite valitsi yksinäisyyden.

Kai se vaan menee nii, et itsemurha on liian pelottava. Ei puhuta nii ehkä sitä ei vaan oo.

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia) 

 

Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa

Jonakin päivänä kaduttaa Jonakin päivänä kaduttaa Jonakin päivänä kaduttaa Jonakin päivänä kaduttaa

maanantai, 13. helmikuu 2012

Kiitos. Iso kiitos kaikille!

Lisää projektista: www.jossainkaukana.net/elisa

 

Katselen Elisa-facebook-ryhmää. Käyn läpi viestejä ja kommentteja, joita olemme saaneet. Katselen blogin kävijämääriä. Minusta tuntuu kuin katselisin lumipalloa, joka on lähtenyt liikkeelle ja pyörii alas vuorenrinnettä. Se kerää mukaansa lisää ja lisää ja kasvaa aivan uskomattomiin mittoihin. Te kaikki olette olleet mukana tekemässä tätä! 

Juuri nyt minusta tuntuu, että olen hyvin väsynyt tämän projektin kanssa. Koska Miksun tilanne on hyvin pitkälle sama, ei blogiakaan ole juuri päivitetty. Vaan jokaisesta viestistä, yhteydenotosta, kommentista ja "tykkääjästä" olen iloinen. Minusta tuntuu, että Elisa sysäsi nyt liikkeelle jotain sellaista, jolla voi todella olla merkitystä.

Kun Duudsonit viime viikolla antoivat luvan käyttää kuvaansa projektissa, se käynnisti hurjan kuvan jakamisen tulvan. Paitsi, että kaikki jaot ovat hienoja, oli hienoa saada Duudsonit tähän mukaan. Yhdessä tämä tehdään.

Suhtautuminen tällaisiin viestihin on aika kaksijakoista: 

Siis missä ihmeen paikkakunnalla tällasta tapahtuu? Ei suomalaiset nuoret voi olla noin törkeitä (tämä + hakkaaminen ja potkiminen, hukutusyritys?)? Ite olin yläkoulussa 3 vuotta sitten, mutta pahin kiusaaminen siellä oli käytävällä huutelu ja siihenkin opettajat puuttui saman tien.. Ei ollut fyysisestä väkivallasta tietoakaan! Kuulostaa jotenkin hirveen liiotellulta ja keksityltä, voiko olla totta?!?

Elisan tarina on totta. Elisan kaltaisia tapauksia on paljon. Ei tarvitse kuin lukea faceryhmää ja sieltä niitä löytyy paljon. On onni, jos jossain on kouluja, joissa asiat ovat niin hyvin, että tämän kaltaiset jutut tuntuvat liioittelulta ja keksityltä. Aivan liian monelle nämä jutut ovat totisinta, kipeintä totta. Vaan mikä tekee sen eron? Miksi toisessa koulussa kiusaustapaukset pystytään pitämään kurissa? Miksi toisissa tilanteet karkaavat aivan täysin käsistä? 

Voi kun voisimme keksiä sen taian, jolla nämä tarinat pystyttäisiinkin siirtämään vanhojen tarinoiden joukkoon. Että jonakin päivänä kasvaisi kokonainen sukupolvi, joka sanoisi "Mä olen kuullut koulukiusaamisesta, mutta eihän sellaista enää ole". Vaan ensin meidän aikuisten on muututtava. On kasvatettava kiusaamattomien aikuisien sukupolvi.

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia) 

 

Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa

Jonakin päivänä kaduttaa Jonakin päivänä kaduttaa Jonakin päivänä kaduttaa Jonakin päivänä kaduttaa

lauantai, 11. helmikuu 2012

Mä ja mun Riikka

Lisää projektista: http://www.jossainkaukana.net/elisa

 

Mun täytyy sanoo, et mun voimat on nyt aika loppu. Tää viikko on ollut huima. On ollu hienoo nähdä miten te ootte Elisan tarinaa jakaneet. On puhuttu kiusaamisesta, jaettu ajatuksii, mietitty mahdollisuuksii. On kulkenut niin monta hyvää viestiä, punottu nii monta narua siihe verkkoon ettei sitä usko. Juuri sitä me haluttiin. Juuri siksi me lähettiin tekemään kirjaa ja kulkemaan sen kirjoittamisen vieres tän blogin kans. Me haluttiin, et ihmiset heräis puhumaan. Kun tarpeeks monta puhuu, lköytyy lopulta myös arpeeks sitä tahtoo tehdä.

Samal tää viikko on ollu ihan kamalan raskas. Tietty ihan sinällään jo. Elisan kuolemasta tuli vuos. Se oli iha yllättävän vaikeeta. Ja vaikka Elisan vuosipäivä oliki tärkeä projektil niin se toi mukanaan myös raskaita asioita.

Ihmiset ovat vaatineet tietoja, joita me emme voi antaa. Ihmiset ovat ihmetelleet miks me emme kerro koulua ja miks kiusaajien nimii ei julkasta.

Tämä kertoo hyvin miks: 

Ilta-Sanomat

Väkivalta ei parane väkivallalla. Kiusaaminen ei ratkea kiusaamisel. Oliko tää isä ny sit pojan kiusaajaa parempi? Ei. Itseasias paljon pahempi. Isä on aikuinen. Pitäis pystyy käyttäytyy sen mukaan. Jos kouluväkivalta jättää jäljet niin entä sit, kun aikuinen käy täl taval lapsen kimppuun? 

Elisan muisto on koskettanut monia. Tunteet ovat isoja. On liikkeel myötätuntoa, surua, ikävää, huonoi muistoi ja huolta. Samal on noussut valtavsti vihaa ja raivoa. Mä oon saanut siitä osani ja mun täytyy sanoo, et välil mua oikeesti pelottaa minkä osan Elisan kiusaajat saa.

Mä en voii sanoo, et mä tuntisin mitään suurta myötätuntoo Elisan kiusaajia kohtaa, mut mä voin ymmärtää ainaki jotain niiden toimista. Mä voin ymmärtää, ettei kukaan niist toivonu Elisan kuolemaa jha et kaikki ottas tekons takas, jos vaan vois. Mä voin tajuu, ettei niistä kaikki ees tajunnu miten pahasti Elisaan sattu.

Elisan tapaus on meidän tragedia. Se ei tuo Elisaa takas, jos joku muu nuori kuolee. Mä voin sanoo, et jokainen Elisan luokkakaveri tietää mitä tapahtu ja miks. Jokainen kiusaaja varmasti kantaa loppuelämäns tätä juttuu mukanaan. Ei oo mitään syytä langettaa sitä tuskaa yhtään enempää. Koska mä oon ollut kiusaaja, mä oon osan teistä mielestä ihan täys paska ja arvoton ja joudan helvettiin. Mä kadun sitä mitä mä oon tehny, mut mä en saa sitä tekemättömäks sillä. Mut mä en voi muuta ku yrittää toimii oikein nyt. Ja välil mä makaan illal sängys ja mietin, et mitä jos. Mitä jos joku Elisan kiusaajist päätyy Elisan ratkasuun ihan pelkän syyllisyyden vuoks... Olkoon ne kiusaajat mitä vaan, mut yhdenkään vanhemmalle mä en tätä tuskaa toivo. Lisäks mä haluun uskoo, et joku niistä voi jonaki päivän tajuta jotain ja tehdä jotain paljon parempaa.

Riikka sano mulle aikanaan, et olis parempi, jos me annettas ajan kuluu ennen kun ruvetaan tähä. Mä vaan halusin, et ei jäätäis odottamaan. Mä ajattelin, et Elisa vois pelastaa jonkun muun. Et me voitais pelastaa joku muu. Mä lupasin silloin Riikal, et me vaan puhutaan asioista netis ja kenenkään ei oikeesti tarvii kertoo sen enempää siitä, että ketä me ollaan. Se oli aika lapselline ajatus. Netti on täynnä keskusteluu ja oliha se tiedos, et jossain vaihees löytyy joku, joka syystä tai toisest haluu kertoo ketä me ollaan.

Mä oon saanut tappouhkauksii. Haukkui. Kaikkee mikä muistuttaa ihan hirvittävästi sitä mitä Elisan päiväkirjast löytyy. Paitsi, et asial on ilmeisesti ihan aikuiset ihmiset.

Te voitte olla musta ihan mitä mieltä hyvänsä, mut entäs Riikka? Onks Riikka ansainnu tän? Ihan vaan siksi, et se meni ja rakastu entiseen kiusaajaan? Te voitte vihata mua, mut kuka oikeesti haluu Riikalle tän tuskan päälle viel tän? 

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia) 

 

Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa, Enkeli-Elisa

Jonakin päivänä kaduttaa Jonakin päivänä kaduttaa Jonakin päivänä kaduttaa Jonakin päivänä kaduttaa