Tällä viikolla must tuntuu, et tää tunne on taas ollu niin pinnalla. Se loputon suru ja katkeruuskin, miksi? Miks juuri me jouduttiin hautaamaan lapsemme? Ei sen kuulu mennä niin. Lasten pitäs haudata vanhempansa sit joskus, aikanaan, pitkän elämän päätteeksi, mtu se, et me haudattiin Elisa, 15vee, se on jotain mitä ei voi käsittää.

Ne väittää, et kaikella on tarkoituksensa. Mikä tarkoitus oli Elisan elämällä ja kuolemalla? Jotkut väittää, et jumala ottaa ensin ne, joita se rakastaa eniten. Miksi? Ehkä Elisa oli liian hyvä ja liian kiltti elämään tässä karus maailmas, jossa jonain päivinä tuntuu olevan vaan tolkutonta pahuutta.

Joskus mietin, et oliks Elisan koko elämän tarkoitus olla jonkunlainen rangaistus mulle? Mut miks Elisan olis pitänyt kärsiä? Mistä Riikkaa rangaistaan? Miksi meidän lapsi? 

Elämä antaa ja elämä ottaa. Miks meille annettiin maailman ihanin tyttö, mut vaan 15 vuoden lainaksi? 

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)