20. joulukuuta: Elisa ja vesi

Muistan miten Elisa kiljui riemusta veneessä, kun isäni ajoi tyttö keulassa moottoriveneellä. Minua se aina hirvitti, mutten kehdannut isää kieltääkään.

Isäni opetti myös Elisan uimaan mökin rannassa. Elisa oli kuin pieni kala. Tyttö sukelsi jo kauan ennen kuin osasi oikein uidakaan. Piti hankkia uimalasit, jotta saattoi tutkailla kaloja ja tutkia pohjaa. Voi sitä riemua, kun satuttiin poikkeamaan jossain rannassa, josta löytyi simpukan kuoria. Joskus mietin, että olisi pitänyt ostaa kaupasta kuoria ja ripotella joka rantaan Elisalle löydettäväksi. Ne olivat suurimpia aarteita.

Kerran pistettiin kesämuistoksi hiekkaa ja merivettä purkkiin. Elisa avasi talven aikana purkin monta kertaa ja haisteli suolaista vettä. "Äiti, ens kesänä sit mä tahdon taas uimaan sinne ja sinne ja sinne." Ja aina mentiin, kun vaan oli mahdollisuus.

Joskus Elisa vaan istui rannassa ja potki vettä jaloillaan. Vesi roiskui ja Elisan nauru raikui. Serkut aina arastelivat vettä kasvoilla. He kiersivät Elisan kaukaa, koska siellä missä oli Elisa ja vettä, roiskui aina.

<3.

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)