4. joulukuuta: Elisa ja lumimuumi

Elisa rakasti muumeja. Kaikki kirjat mitä vastaan tuli, ostettiin omaksi ja tuolla ne ovat yhä hyllyssä kuin odottamassa, että Elisa vielä tulisi ja poimisi ne yksi kerrallaan käteensä. Muumipeikko ja pyrstötähti piti lukea loputtomia kertoja. Samoin kuvakirja, jossa Niiskuneiti kadotti nilkkarenkaansa. Minusta tuntuu, että ainakin jälkimmäisen osaisin yhäkin ulkoa.

Elisa taisi olla kolmen vanha, kun Miksu ensimmäisen kunnon nuoskalumen aikaan pyöritti lumesta isoja palloja ja rakensi niistä muumin. Elisa oli ihastuksissaan. Sen jälkeen muumi rakennettiin joka ainoa vuosi aina ensimmäisen tilaisuuden tullen. Ensin Miksu teki sen, sitten Miksu ja Elisa yhdessä ja viimeisinä vuosina muumi saattoi olla pihassa odottamassa, kun tulimme Miksun kanssa kotiin. Joskus se sai kaverikseen Nipsun, toisinaan Pikkumyyn. Joskus pihaan nousi kokonainen muumiperhe talven aikana.

Elisa rakasti muumeja ja minä rakastan Elisaa.

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)