Ystävä nosti viesteissään esiin ajatuksen, johon olen törmännyt muutenkin. Miten lapsi saa ajatuksen itsemurhasta ja osaa sen vielä tehdä? 

Kun kuuntelee ihmisiä, törmää tähän asiaan uudelleen ja uudelleen. Monet kertovat itsemurha-ajatuksista tosi nuorilla lapsilla - ihan ala-asteikäisillä. Mistä se tulee? No tänä päivänä lasten maailma on niin tännä median uutisähkyä, että lapset tietävät lähestulkoon "kaiken" oppiessaan lukemaan. Ihan oikeesti? Missä vaiheessa barbileikit ja pikkuautot vaihtuvat ajatuksiin siitä miten voisi tappaa itsensä? 

Mä olen miettinyt paljon, että kuinka pitkään Elisa oikeasti hautoi itsemurhaa? Olisi tietyllä tapaa lohdullista ajatella, että se oli vaan hetkellinen päähänpisto ja meidän paskalla tuurilla Elisa vaan onnistui sen toteuttamaan. Elisan päiväkirja tursuaa pahaa oloa pidemmältä ajalta. Miten ihmeessä me ei sitä kyetty huomaamaan? Elisan tapa tappaa itsensä myös puhuu sen puolesta, ettei kyse ollut ihan yhden hetken jutusta. Elisan on täytynyt suunnitella ja valmistella kuolemaansa. Ette usko miten pahalta tuntuu ajatus, että se on tehnyt sitä ihan meidän silmien alla. Me ollaan istuttu joka ilta ruokapöydässä yhdessä. Mä olen toivottanut joka ilta hyvät yöt. Välillä ollaan istuttu aamukahvilla ja puhuttu suunnitelmia vapuksi ja seuraavalle kesälomalle. Ajattelikohan Elisa oikeesti silloin, ettei sitä enää kesällä olisi? 

Lasten pitäisi saada olla lapsia. Juosta satumetsässä niin, että suurin murhe on tikku, joka menee jalkapohjaan. Rakasta lasta - Suojele lapsuutta.

 

-- Miksu

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)