Viikonloppu oli ja meni. Nautittiin Riikan kanssa vielä hetkinen kesää. Kesä tuntuu ylipäätään olleen ja menneen ja toisaalta ihan hyvä niin. Joskus mä odotan, että päästäisiin vuosi tai kaksi tai vaikka viisi eteenpäin ja voitaisiin sitten katsoa miltä elämä näyttää. Ja ennen kaikkea miltä se tuntuu.

Mulla on olo, etten muista kesästä paljoakaan. En oikeastaan koko vuodesta. Anteeksi vaan kaikki rakkaat, mutta tämä vuosi on ollut varjo. Pimeys ja yö. Loputon. Elämä ilman Elisaa. Ja kuitenkin Elisa on kaikkialla. Näen joka paikassa sen mitä Elisa olisi tänä kesänä tehnyt. Olisi käyty uimassa. Elisa ja Marika olisi pyöräilleet pitkin ja poikin. Elisa olisi istunut puutarhassa ja syönyt jäätelöä. Elisa olisi paahtunut kauniin ruskeaksi niin kuin joka vuosi.

Olen miettinyt mitä tältä blogilta haluaisin? Ainoa kai mitä olen luvannut, on ollut kulkea kirjaprojektin mukana alusta alkaen. Vaan en löydä järkeviä sanoja. Kai minun olisi aloitettava alusta. Kerrottava mitä tapahtui. Mikä johti tähän? Mutta teen siitä oman viestin.

 

-- Miksu 

 

(Blogi Enkeli-Elisa on osa Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa - kirjan syntyä ja blogin tekstit ovat Minttu Vettenterän kirjoittamia)